Ajax-loader

Jussi Valtonen könyvei a rukkolán

Jussi Valtonen - He ​eivät tiedä mitä tekevät
Mitä ​tapahtuu kun isä tutkii työkseen kissojen hermosoluja ja pojan elämäntehtävä on puolustaa eläinten oikeuksia? Alussa on pieni perhe: Joe, Alina ja vastasyntynyt Samuel. Joe on amerikkalainen neurotieteilijä, joka yrittää edetä urallaan uudessa kotimaassaan Suomessa. Alina on puolestaan jättänyt omat opintonsa ja keskittyy hoitamaan Samuelia kotona. Vuosia myöhemmin Joe elää palkittuna huippututkijana Yhdysvalloissa uuden, onnellisen perheensä ympäröimänä. Toisella mantereella aikuisuuden kynnyksellä tasapainoileva Samuel etsii omaa paikkaansa. Kun sopiva ideologia ja yhteisö viimein löytyvät, mikään ei voi enää pysäyttää häntä. Isänsä tapaan hän on valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja oikeaksi uskomansa asian takia.

Jussi Valtonen - Nem ​tudják, mit cselekszenek
Mi ​történik, ha az elismert amerikai neurobiológus kutatót militáns állatvédők fenyegetik meg? Mi történik, ha felmerül, hogy a támadások hátterében rég nem látott fia is állhat? A sodró lendületű, fordulatos történet szálai Finnországtól az Egyesült Államokig húzódva gubancolódnak össze egyre jobban. Vajon sikerül-e időben kibogozni őket? Uralhatjuk-e a modern tudomány révén a természetet, ha még a saját magánéletünkben sem vagyunk képesek rendet teremteni? Találunk-e bármilyen kapaszkodót ott, ahol a privát szféra megszűnt létezni és minden eladó? Jussi Valtonen krimiszerűen izgalmas, a legrangosabb finn irodalmi díjat elnyert regénye egyszerre tűpontos diagnózis és borzongató disztópia a jelen és a közeljövő szép új világáról. Jussi Valtonen Nem tudják, mit cselekszenek című regénye a 2014-es év Finlandia-díjának nyertese, Finnországban az évtized legnagyobb könyvsikere, megjelenése óta az 5 milliós országban több mint 110 000 példányban kelt el. A kritikákból: „Valtonen szédítő tempóban ábrázolja a mai világ jelenségeit. Elbeszélésmódja lenyűgöző, egy pillanatra sem ereszti el az olvasót. A könyv mind tartalmilag, mind stílusát tekintve új kapukat nyit a finn irodalomban. Soha nem olvastam még ehhez fogható korrajzot hazai szerzőtől.” Anne Brunila professzor, a Finlandia-díj kurátora

Kollekciók